Paranormaali

Virallinen paranormaali/yliluonnollinen yhteisö. - Jaa, keskustele, tutustu...

Uni:

Näin aika brutaalia unta, jossa hyppelehdin hautaismailla palauttamassa sieluja takaisin valoon ja samalla juoksin karkuun jotain pahaa. Lopulta menin johonkin jättiläisten linnakkeeseen, joita vastaan taistelin ja minut lopulta paiskattiin isoon vankitelttaan. Teltassa oli satoja muita ihmisiä (jostain syystä suurin osa oli naisia). Telttaa vartioivat sarjakuvamaiset hiiret (seisoivat pystyssä ja olivat normaalia isompia). Lopulta otin taskutani stiletin ja viilsin teltan yläosan auki samalla vapauttaen ihmiset ja juoksin tapaamaan jättiläistä, joka oli syömässä jotain lihapalaa. Puukotin sitä brutaalisti niskaan samalla viiltäen koko kurkun auki, mutta se eli vielä. Stiletilläni viilsin sen ranteita ja puukotin sitä mahaan. Seuraavaksi juoksin pääovea kohti, jossa oli toinen jättiläinen ja heitin sitä toisella juuri puukottamallani jättiläisellä. Iskin ja viiltelin sitäkin useita kertoja, joka teki hieman pahaa unessanikin. Lopulta vielä heitin jättiläiset samaan kasaan ja juoksin ulos samalla nähden, kun ihmiset juoksivat vapaana karkuun.

Symboolinen merkitys/unen tulkinta:

Olen tuntenut itseni aina alitajuisella tasolla ihmisten auttajana (sielujen vapautus kohti valoa) ja Paranormaali Bloginikin on ollut osa tätä prosessia.

Nyt on kuitenkin meidän ihmisten aika kehittyä henkisellä ja psykologisella tasolla kohti parempaa maailmaa. Puhun tässä siis arkimaailma jättiläisistä, eli suurista yrityksistä, joilla ei ole etiikkaa, vaan tärkeintä on vain voitto. Nämä munattomat hiiret taas ovat näissä yrityksissä töissä tehden mitä käsketään. Nämä on kukistettava.

Monet varmaan miettivät, että miksi aina pitää ostaa uusi hehkulamppu tai korjata autoa. Se on bisnestä. Autovalmistajat hakevat mahdollisimman suurta voittoa tehdessään autoista näennäisesti kestäviä, mutta sitten muutamien vuosien käytön jälkeen alkaa ties mikä pienempi ja isompi osa rikkoutua. Näin saadaan suurta voittoa varaosabisneksellä. Isot autoyhtiöt myös auttavat öljybisnestä, vaikka autot toimivat todistetusti puhtaammin ja paremmin mm. biodieselillä. On myös olemassa paljon vaihtoehtoisia energiamuotoja, joihin kuuluu mm. vety ja magnetisimin hyödyntäminen. Lamppuihin taas tehdään "tulilangasta" (en muista oikeaa termiä) ohuita, jotta ne palaisivat vain tietyn ajan ja näin myydään useita lamppuja. USA:ssa on paloasema, jonka lamppu on palanut jostain 50-luvulta asti sammumatta koskaan. Kyseessä on vanhalla tavalla tehty lamppu, jossa "tulilanka" on paksumpi. Nykyaikana on menty kuitenkin kohti energialamppuja ja ledivaloja, joten suunta on oikea. Myös lääkemarkkinoista on etiikka kaukana ja mm. USA:ssa ihmisille tarjotaan masennukseen useita samaan aikaan käytettäviä lääkkeitä, joista suurin osa on turhia masennuksen parannuksen kannalta ja tekee ihmisistä zombeja, sekä lääkkeiden orjia. Ehkä olisi aika siirtyä lääkkeisiin ja tapoihin, jotka parantavat, eivätkä tee meistä niiden orijia käyttämään niitä loppiuikämme huonojen sivuvaikutuksien kera. Lääkebisnes on öljybisneksen jälkeen varmaankin maailman toiseksi suurin bisnes ja se hyötyy sairaalla tavalla ihmisten sairauksista. USAlainen lääkefirma toi markkinoille lääkkeitä, joilla ei ollut tehoa ja ne aiheuttivat myrkytystapauksia. Mitä teki lääkefirma? Veti lääkket pois Yhdysvaltojen markkinoilta ja siirsi ne Japannin, sekä muutaman muun markkinoille. Suuret yritykset eivät mieti etiikkaa, vaan mahdollisimman suurta voittoa. Tämä etiikan puute on pitänyt meitä kauan kahleissa. Meiltä on puuttunut täysi potentiaali monelta alueelta, sekä täysi vapaus! Mainitseman esimerkit ovat vain pieni tippa suuressa meressä, (enkä viitsinyt edes mainita ase ja sotabisnestä) lisää esimerkkejä voisin kirjoitella vaikka koko päivän, mutta ei tarvitse kuin seurata uutisia, niin suuryritysten vaikutuksia näkyy kaikkalla.

Miten tämä jättiläisten tuhoaminen sitten tapahtuu. En voi antaa kaikkia vastauksia, mutta suurin aseemme on etiikan vaatiminen jokaisessa tapauksessa! Ehkä olisi myös hyvä tehdä lakeja, joiden päätarkoituksena olisi etiikka! Autoille pakotettu elinikäinen takuu yms. Nyt on siis aika olla todellakin vapaita ja pistää maailman pää-asiaksi etiikka, jolla saamme suurimman osan (ellei jopa kaikkia) maailman asioista hoidettua. Pelkän auringoenergian muodossa voisimme pyörittää koko maapallon energiatarvetta moninkertaisesti.

Tuhotkaamme jättiläiset ja vapauttakaamme itsemme!

Tagit: alitajuinen, autofirmat, bisnes, brutaali, energia, etiikka, hautausmaa, jättiläiset, lääkefirmat, maailma

Jaa  Twitter

Kommentti

Sinun tulee olla Paranormaali:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

Wespa Kommentin jätti Wespa paikkassa 22. marraskuu 2008 klo. 00:00
Tonza133, tottakai se oli mielikuvitusta, koska se oli unta. Unilla on toki aina symboliset merkityksensä, sillä ne on vahvasti sidottuna alitajuntaan. Pääpointti blogauksessa oli kuitenkin se, että etiikattomasta yhteiskunnasta olisi päästävä eroon.
RockHill Kommentin jätti RockHill paikkassa 21. marraskuu 2008 klo. 23:53
Tuli vain mieleen vaikka itse asiaan ei ehkä niin liity , mutta nykyään lähes kaikki perustarvikkeet kuten esim. lamput ja muut perus elektroniikkatarvikkeet ja lähes kaikki kulutettavat asiat tehdään tahalleen kestämään vain vähän aikaa ne olisi mahdollista tehdä kestämään vaikka kuinka kauan kuten Wespan esimerkki paloasemasta sillon ei ehkä vielä ajateltu nykylailla, mutta ei jostainhan on rahaa nyhdättävä siihenhän se perustuu varmasti tiesittekin mutta jostain syystä tuntui että piti tämäkin purkaa tähän.
Tonza133 Kommentin jätti Tonza133 paikkassa 21. marraskuu 2008 klo. 15:59
Tai sitten kaikki oli vain mielikuvitusta, eikä sillä ole mitään merkitystä?

Tietoja

© 2010   Luonut: Wespa Ning-sivustossa.   Luo Ning-verkosto!

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot

Kirjaudu chattiin